KOIRIEN MADOT

Koirilla Suomessa esiintyy käytännössä kolmea matolajia. Näistä yleisimmät ovat suolinkaiset ja hakamadot. Lisäksi raakaa järvikalaa syövillä koirilla esiintyy harvinaisena heisimatoa. Suolinkainen on koirien loisista yleisin, spagettia muistuttava valkoinen mato, joka elää koiran ohutsuolessa. Naaraat ovat varsin tuotteliaita, sillä ne saattavat munia päivässä jopa 200 000 munaa, jotka kulkeutuvat koiran ulosteen mukana ympäristöön. Ne kehittyvät toukiksi, joiden päämääränä on päästä uuteen koiraan. Hakamato on alle yleensä alle sentin pituinen, eikä siitä koidu merkittävää haittaa koiralle, mikäli matoja ei ole paljon. Leveä heisimato on "kanttinauhaa", jonka tartunta on koiralla suhteellisen harvinainen. 

MITÄ MADOT AIHEUTTAVAT?
Koiranpennuilla matotartunnan oireina saattaa olla hengitysvaikeuksia ja,  kasvun hidastumista, oksentelua, ripulia, anemiaa, karvapeitteen laadun heikentymistä ja vatsan turvotusta. Aikuisilla koirilla karvapeite huononee, koira voi köhiä ja laihtua. Madot heikentävät yleiskuntoa, joten ne voivat aiheuttaa erilaisia tulehduksia, ripulia, pullottavan vatsan. Myös koiran ruokahalu voi kasvaa. 

MILLOIN HÄÄDETÄÄN
Aikuisen koiran sisäloistartuntaa ei aina huomaa, sillä se saattaa olla täysin oireeton. Siksi loiset on syytä häätää kaksi kertaa vuodessa, epäilipä lemmikillään olevan matoja tai ei. Erityisen tärkeää on huolehtia usein yleisillä paikoilla liikkuvien koirien madotuksesta, jotta ne eivät levittäisi tartuntaa eteenpäin.
Mikäli epäilet matotartuntaa, on syytä antaa matokuuri, vaikka edellisestä madotuksesta ei olisi kulunut puolta vuotta. Loiset on hyvä häätää myös pari viikkoa ennen rokotusta.
Pentujen sisäloisten häätö on erityisen tärkeää, sillä pentujen vastustuskyky ei ole vielä täysin kehittynyt, jolloin madot aiheuttavat suurempia terveyshaittoja. Pennut saavat ensimmäiset tartunnat jo emoltaan ennen syntymää istukan kautta, joten tiineen nartun madotus on siksi erityisen tärkeää. Emo madotetaan kahdesti ennen pentujen syntymää n. 30 ja 50 tiineyspäivän aikana. Pennut ja emo on syytä madottaa 3-4 kertaa ennen pentujen luovutusta (esim. 2, 4, 6 ja 8 viikkoisina). Pentu madotetaan vielä 10 ja 14 viikkoisena. Sen jälkeen kasvava koira madotetaan tartuntariskin mukaan useamman kerran ennen vuoden ikää (tartuntariskiin vaikuttaa vuoden aika ja perheen muut lemmikit).

VOIKO MATOJA VÄLTTÄÄ?          
Sisäloiset tarttuvat helposti tavallisesti ulkona suun kautta ja välttäminen on liki mahdotonta. Raa´asta järvikalasta tulevan heisimadon voi ehkäistä kypsentämällä, tai pakastamalla kalan. Suomessa talvi vähentää paljon maodtuksen tarvetta, kun pakkasaikaan ulkoa ei käytännössä matotartuntaa helposti saa.
Loishäädön jälkeen täytyy muistaa, että madotus tappaa vain sillä hetkellä koirassa olevat madot. Munia ja toukkia voi jäädä koiran turkkiin, ja oleskelupaikoille, joten uuden tartunnan voi saada hyvinkin nopeasti.
Terve koira kestää matotartunnan paremmin kuin sairas. Joten, jos koiran vastustuskyky on heikompi, on sen säännöllinen tiheä madotus erityisen tärkeää.

KISSAN MADOT

Tavallisimmat kissan sisäloiset ovat suolinkaisia, jotka ovat pitkiä ohuita spagettimaisia matoja. Käytännössä yleismadotukseen tähän loiseen tepsivä lääke riittää, sillä muut kissojen sisäloiset ovat Suomessa harvinaisempia. Vasta kun on syytä epäillä muita sisäloisia vaaditaan erityislääkitys. Toinen mahdollinen mato on leveä heisimato, jonka tunnistaa "kanttinauhamaisista"  pätkistä, joka katkeilee jaokkeiksi. Heisimato tarttuu yleisimmin raa´asta järvikalasta.

Erityisen haitallisia sisäloiset ovat pennuille, ja nuorille aikuisille joilla loistartunnat ovat yleisiä. Usein ne saavat sisäloistartunnan emoltaan imemänsä maidon välityksellä. Tiineenä olevien naaraskissojen sekä pentujen ohjeiden mukainen lääkitseminen sisäloisia vastaan on erityisen tärkeää. 

MADOTUS
Loistartunnoilta voi harvoin välttyä kokonaan, mutta muutamilla yksinkertaisilla toimenpiteillä niiden riskiä voidaan selvästi vähentää. Ensinnäkin kissan loiset tulee häätää säännöllisesti. Yli 3-vuotiaat kissat käsitellään kaksi kertaa vuodessa, ulkona vapaana liikkuvat useamminkin sekä aina tartuntaa epäillessä. Alle 3-vuotiailta kissoilta häädetään loiset neljä kertaa vuodessa. Metsästävä kissa voi vaatia madotuksen kesä aikana  jopa 1-2 kuukauden välein. Tiineestä naaraskissasta tulee madot häätää noin kaksi viikkoa juoksuajan jälkeen. Sekä emo että pennut käsitellään samanaikaisesti 2, 4, 6, 8 ja 10 viikon kuluttua synnytyksestä. 

Sisäloistartuntojen riskiä voi pienentää huolehtimalla lähiympäristön siisteydestä ja keräämällä kissan jätökset. Jos kissoja on taloudessa useita, kasvaa riski saada sisäloistartunta. Tästä syystä kaikille samassa taloudessa eläville kissoille tulisi suorittaa loishäätö samanaikaisesti.

Myös loishäädön jälkeen on huolehdittava puhtaudesta, sillä loislääkitys tappaa vain sillä hetkellä kissassa olevat loiset. Munia ja toukkia saattaa jäädä kotiin, turkkiin,  tai hiekkalaatikkoon. Sopivissa olosuhteissa niistä voi saada tartunnan vielä pitkänkin ajan päästä.

HEVOSEN MADOTUS

Siitä huolimatta, että suuri osa maamme hevosista saakin loishäätölääkkeensä useita kertoja vuodessa, esiintyy hevosillamme yhä yleisesti sisäloistartuntoja. Hevonen kestää varsin hyvin sairastumatta ja ilman oireita kohtuullisia loistartuntoja. Myös iän myötä ja toistuvien tartuntojen seurauksena syntyvän immuniteetin ansiosta tartuntataso pysyy alhaisena. Nykyään hevoset elävät usein suurissa talleissa, asuvat vuosikymmeniä samoissa karsinoissa, viettävät päivänsä samoissa tarhoissa ja laiduntavat samoilla laitumilla. Siten hevoset saattavatkin saada poikkeuksellisen runsaita, jopa niiden terveyttä ja henkeä uhkaavia loistartuntoja. Erityisesti varsat ja nuoret hevoset ovat riskiryhmässä. Hevosen omistaja ja hoitaja voivat omalla toiminnallaan pienentää madoista hevosille aiheutuvaa tartuntariskiä. Säännöllisen loishäädön ohella myös laidunlohkojen ja tarhojen vaihdolla voi pienentää matotartuntojen riskiä.

Suolinkainen on yleisin matomme, joka voi olla jopa 50 cm:n pituinen. Suolinkainen on yleisin varsojen mato, joka voi aiheuttaa kuumetta, yskää, sierainvuotoa, huonokasvuisuutta, yleistä huonokuntoisuutta, pömppövatsaisuutta, ripulia ja ähkyoireita. Voimakasasteinen suolinkaistartunta varsalla voi pahimmillaan johtaa suolen puhkeamiseen ja varsan menehtymiseen. 
Heisimadot ovat viime vuosina yleistyneet Suomessa, ja niitä esiintyy keskimäärin noin joka viidennellä hevosella. Aikuiset heisimadot ovat pituudeltaan yleensä 2 – 3 cm pitkiä matoja.  Lievät heisimatotartunnat ovat hevosella yleensä oireettomia. Heisimadot kuitenkin suosivat kiinnittymiskohtanaan kapeaa aukkoa, jossa ohutsuoli liittyy umpisuoleen. Ne voivat siten aiheuttaa ähkyoireita.
Suuria sukkulamatoja esiintyy Suomessa kahta eri lajia. Ne ovat hevosen paksusuolessa eläviä ohuita, tummanpunaisia matoja, joiden toukat ovat päässeet laidunruohon mukana hevosen suolistoon. Aikuiset madot ovat 1,5 – 2,5 cm pitkiä. Sukkulamadot aiheuttavat hevoselle harvoin ongelmia, mutta voivat aiheuttaa ähkyn. Sukkulamatoa pidettiinkin aiemmin tärkeimpänä yksittäisenä syynä hevosen ähkyihin. Myös heikko karvapeite, mahakivut, ripuli ja laihtuminen ovat tartunnoissa toisinaan tavattavia oireita.
Hevosen paksusuolessa elävien pienten sukkulamatojen merkitys on kasvanut viime vuosina. Aikuiset yksilöt ovat alle 1,5 cm:n pituisia, ja niiden väri vaihtelee valkoisesta punaiseen. Loppukesällä ja talvella toukkien kehitys hidastuu tai pysähtyy jatkuakseen siitä seuraavana keväänä.
Pienten sukkulamatojen aiheuttamien ongelmien vakavuus vaihtelee. Merkittävä osa tartunnoista on täysin oireettomia. Yleinen huonokuntoisuus, ähky- ja ripulioireet sekä varsojen ja nuorten hevosten laihtuminen ovat oireista yleisimpiä.
Kihomadot ovat melko harvinainen vaiva hevosillamme, mutta niitä tavataan toisinaan talleilla, joissa hevoset viettävät paljon aikaa sisätiloissa.
Kihomatonaaras on harmaan tai ruskeanvalkoinen sukkulamato, joka voi saavuttaa jopa 15 cm:n pituuden. Kihomadolla on häntämäinen takapää, joka voi olla yli kolme kertaa muun ruumiin pituinen. Kihomatourokset ovat pieniä, vain noin yhden senttimetrin pituisia.